• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Kenen kellarikoppi

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Päivitetty 09.09.2024
Pahvilaatikko AdobeStock_191941671

Omistamme kellarikopin kellostalossa. Asuntoon kuului ensin koppi, joka oli täynnä vesiputkia ja täytyi se usein tyhjentää parin päivän varoituksella, jos putkiin oli päästävä käsiksi, eli säilyttäminen on ns. mahdotonta.

Saimme vaihtaa koppia ja isännöitsijä kävi korjaamassa uuteen koppiin meidän asuntomme numeron. Nyt kuitenkin melkein 20 vuoden jälkeen asukas, joka asuu asunnossa, joka sai vanhan koppimme, laittoi postiluukustamme lapun, jossa vaatii meitä tyhjentämään koppimme kahden viikon aikana. Sama asukas väittää, että hallitus on samaa mieltä; tästä ei ole ollut minkään laista kokousta tai meille ilmoitusta, jossa hallitus päättänyt asiasta.

Onko laillista ja aiheuttaako tämä teidän mielestä epäluottamusta hallitukseen? Hallituksen jäsen ei myöskään vastaa viesteihimme. 

Vastaus:

Ensinnäkin, poikkeuksetta osakkaat eivät omista kellarikoppeja. Ne sijaitsevat taloyhtiön omistamissa ja yleensä myös hallinnoimissa yhteisissä tiloissa.

Toiseksi, mielestäni teillä ei ole velvollisuutta luovuttaa hallitsemaanne varastokoppia toiselle osakkaalle, koska se on teidän käyttöön aikanaan luovutettu.

Hallituksen luottamuksesta voitte äänestää yhtiökokouksessa, eli asunto-osakeyhtiölain mukaan varsinainen yhtiökokous valitsee vuosittain hallituksen ja hallituksen jäsenet.

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

20227_79035.jpg

Kysymykseen vastasi:

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-, ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin. Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja messuilla.

Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella 15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.

Ota tästä yhteyttä Markukseen.

Mies seisoo kädet ristissä

Tarvitsetko lakimiehen apua?

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

20224_77770.jpg
Miksi en saa grillata parvekkeella?
Taloyhtiön järjestyssäännöissä on maininta, että parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa.Onko taloyhtiön tosiasiallisesti mahdollista määrätä parvekkeen käytöstä näin rajoittavasti? Mielestäni ruuan valmistusta parvekkeella ei voi kieltää säännöissä, ei edes grillaamista parvekkeella, koska myös grillaaminen on mahdollista suorittaa paloturvallisesti. Oheishuomiona, että kaasupoltin keittiössä on ihan ok, mutta parvekkeella siihen suhtaudutaan vaarallisena asiana.Eikö säännön voima ole vain asioilla, joihin taloyhtiöllä on tosiasiallisesti päätösvaltaa lain perusteella? Muita asioita, joiden mukaan asukkaiden toivottaisiin elävän ja toimivan, pitäisi selkeyden vuoksi kutsua esimerkiksi talon tavoiksi.
20236_82145.jpg
Taloyhtiön varojen väärinkäyttö?
Yhtiömme hallitus teetätti talossamme kerhohuoneen remontin tarkoituksena näin saada vuokratuksi tila juhla- sekä kokouskäyttöön. Remontti toteutettiin kilpailuttamatta sekä informoimatta osakkaita remontin todellisesta laajuudesta ja sen kustannukset ylittivät yhtiökokouksen pöytäkirjaan merkityn summan. Ko. tilalle tiettävästi ei paikkakunnalla ole tarvetta jo tarjonnassa olevien lisäksi, eli siitä tuskin saamme yhtiölle vuokratuloa. Voivatko osakkaat vaatia hallitusta korvaamaan yhtiölle tämän sekä ehdottaa heitä vuokraamaan yhtiöltä tila itselleen? Kukaan osakkaista ei ole valmis ottamaan vastuuta tehtävistä, joita kerhotilan vuokraamisesta juhla-/kokoustilana aiheutuu.
20236_82145.jpg
Voiko taloyhtiö periä lumityövastikkeen lumitöistä?
Taloyhtiössämme on tehty lumityöt ns. talkootyönä aina. Nyt on tullut mitta täyteen ja olemme toisen hallituksen jäsenen kanssa ajatelleet, että otamme ulkopuolisen tekemään lumityöt koneellisesti. Todennäköisesti joudutaan perimään ylimääräinen vastike. Voiko taloyhtiö periä jonkinlaisen lumityövastikkeen, joka olisi kaikille osakkaille sama vai pitääkö tämä mennä yhtiövastikkeena?Jos maksamme vastikkeen mukana, joudumme maksamaan enemmän kuin ne muut jotka ei ikinä ole osallistuneet pihatöihin. Tai voiko taloyhtiö periä niiltä isompaa vastiketta tai vastaavasti hyvittää niille vastikkeen alennuksena jotka tekevät pihatöitä ja muuta vastaava taloyhtiön kunnossapitotöitä?
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Kaikki eivät osallistu yhteisiin talkoisiin, mikä avuksi?
Olemme pieni taloyhtiö, jolla ei ole isännöitsijää tai huoltoyhtiötä vaan esim. pihan kunnossapito ja tehtävissä olevat remontit ja kunnostukset tehdään osakkaiden kesken talkootyönä. Ongelmia ja eripuraa aiheuttavat osakkaat, jotka näihin etukäteen sovittuihin ja infottuihin talkoisiin eivät osallistu. Sen sijaan näiden yhteisten tilojen huolto ja kunnossapito tuntuu jäävän jatkuvasti vain tiettyjen osakkaiden huolehdittavaksi eivätkä työt jakaannu mitenkään tasan. Talkoisiinhan ei lain puolesta voida velvoittaa, mutta mitä muita keinoja olisi, että tilanne saataisiin ratkaistua tasapuolisemmaksi? Voidaanko esim. periä ylimääräinen vastike tai myöntää maksuvapaus osallistujille, jakaa työt jotenkin niin että myös ei-niin-aktiiviset osakkaat hoitaisivat osuutensa vai mitä voisi tehdä?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Toimiiko taloyhtiön hallitus oikein?
Yhtiökokouksessa puheenjohtaja ehdotti, että hallitukseen valitaan muiden kolmen lisäksi yksi varajäsen. Pöytäkirjassa mainittiin vain hallituksen jäsenten valinta, mihin tämä varajäsen sisältyi. Myöhemmin kiisteltiin puheen olleen varajäsenestä, jollaista ei hallitukseen voida mielestäni valita. Hallitus on myös päättänyt "säästösyistä" rajoittaa toiminnantarkastajan tiedonsaantioikeutta. Toiminnantarkastaja sai tästä tiedon kiinteistösihteeriltä pyydettyään asukasluetteloa, jota ei saanut.Hallitus on lisäksi päättänyt, että voimassa olevan sopimuksen mukainen huoltoyhtiölle kuuluva pesutuvan ja kuivaushuoneiden siivous siirtyy asukkaille. Huoltoyhtiön palkkio juoksee kuitenkin muuttumattomana.Hallitus tekee päätöksiä vajaamiehityksellä, yhtiöjärjestyksen määräys päätösvaltaisuudesta ei aina toteudu.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Asunto-osakeyhtiölain äänileikkurin käyttö?
Voimassa olevassa asunto-osakeyhtiölaissa on äänileikkuri. Se tarkoittaa, ettei yksittäinen osakas saa käyttää enintään 15 %:n äänivaltaa asunto-osakeyhtiön päättävissä kokouksissa.a) Koskeeko tämä myös sellaista osakasta, jolla oma ääniosuus jää alle 15 %, mutta hänellä on valtakirjoja toisilta osakkailta, ja niiden kanssa yhteen laskettu äänimäärä ylittääkin tuon 15 %, on esim. 35 %.b) Koskeeko tuo 15 % koko as. oy:n äänimäärää, vai vain läsnä olevien/ paikalla edustettujen yhteen laskettua äänimäärää?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton