Edellinen | Perustukset aihealue | Seuraava |
pvm: 20.8.2014 12:17
Kysymys: Kellarin äänieristyksestä kosteusongelma?
Perustukset
asumme 1978 loivaan rinteeseen rakennetussa pienkerrostalossa, asuntoon kuuluu 14 m2:n kellarivarasto, johon olen tehnyt äänieristyksen ilmarakoineen, villoineen ja tuplalevytyksineen. Rakennelma on kuin ylösalaisin käännetty pahvilaatikko: mitään ei ole kiinni seinissä tai katossa, vaan koko rakennelma lepää reunoja kiertävien kumi- ja villakaistojen päällä. Kellari on talon kulmassa, maa viettää sopivasti poispäin, ulkoseinissä on bitumisively.
Homma oli jo pitkällä, kun huomasin, että ulkoseinien vastaisissa nurkissa lattiaa vasten olevat villakaistat tuntuvat kosteilta. Olin ripotellut välitilaan suolaa mahdollisten muurahaisten varalta (juu, en tiedä mitä järkeä siinä oli) ja nyt välitilaan tuleva kosteus ilmeisesti tiivistyy suolaan. Suolaa ei luultavasti pysty poistamaan, eikä se toisaalta vaikuttaisi itse ongelmaan.
Ulkoäänien vaimentamiseksi raitis ilma tulee välitilaan ulkoseinästä, kulkee vapaasti välitilassa ja tulee sisään metrin verran ulkoventtiilistä sivussa. LIsäksi olen tiivistänyt välitilan yläpuolen ja toisen pään sillä tavalla, että osan ilmasta pitäisi kiertää välitilassa molempien ulkoseinien matka ja poistua suoraan poistoventtiilistä. Mutta riittääkö tällainen tuuletus, kun en pysty hallitsemaan ulkoa tulevan ilman kosteutta enkä välitilan lämpötilaa?
Ensiavuksi olen ajatellut tehdä seiniin tarkistus- ja tuuletusluukut, joista voisin puhaltaa välitilaan lämmintä ilmaa tai kierrättää sinne sisätilan kuivempaa ilmaa silloin, kun kellarissa ei olla. Salaojien kunnosta ei ole tietoa, syksyn aikana ne on tarkoitus kuvata. Onkohan vika todennäköisimmin sokkelin ulkopuolella ja mitä sille olisi viisainta tehdä?
Ystävällisin terveisin Juha
Kommentoi:*
Vastaus
Kellaritilan kosteusongelma
Tämä kellaritilan ns. asuintilaksi muuttaminen ja kosteus/migrobi/sisäilmaongelma tulee tällä palstalla säännöllisesti vastaan vähintään 3-4 kertaa vuodessa ja siihen on vastattu yhtä monta kertaa.1. Ilmoitat, että kellarivarasto. Niin se on varmasti rakennusluvassakin määritelty ja tarkoitettu siihen käyttöön, ei jatkuvaksi oleskelutilaksi.
Kosteus voi tulla alapohjan kautta ( todennäköinen juuri tuon ikäisissä taloissa.) Ei käytetty anturoiden alla ja alapohjassa kunnon kapillaarikerrosta, vaan maakosteus pääsee hiipumaan anturoiden ja alapohjan kautta sisätilaan, jos salaojat ei varmasti ole kunnossa ja oikeaan tasoon asennettu ja ulkopuolinen perusmuurin vesieristys ja tuuletus kunnossa.
Täältä ei etänä pysty näkemättä antamaan juuri Sinun kohteeseesi pätevintä ja edullisinta ratkaisua, vaan asia on tarkastettava asiantuntijan toimesta paikan päällä ja tehtävä korjaussuunnitelma.
Niin tylsältä, kuin se kuulostaakin, minun moraalini ei anna myöden antaa sinulle täältä etänä päteviä ohjeita. Kaikilla lääkäripalstoillakia ilmoitetaan joko, ei syytä huoleen tai hakeudu lääkäriin tutkittavaksi. Varmasti saat keskustelukommenteissa kymmenen erilaista ohjetta, ilman antajan minkäänlaista vastuuta, valitse niistä tai minun neuvoni. Sinähän olet kuitenkin maksumies ja talon myydessäsi vastuussa, emme me.
Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset
/
Kellarin äänieristyksestä kosteusongelma?":
Tämä oli ihan hyvä vastaus, vaikkei kovin miellyttävä ollutkaan! ;-)
-Juha
[J4641431116]
20.8.2014 17:4