7ftwb8qm
Yhteinen ranta meni yksityisille osakkailla
Taloyhtiön omistama tontti rajoittuu rantaan. Rakentaja teki parin osakkaan pyynnöstä rakennusvaiheen lopussa rantaan 4-5m. leveän ja n.10m. pitkän maalaiturin, johon hän sai kunnalta toimenpideluvan. Ko.oskkaat rakensivat maalaiturin sivuille laiturit omia veneitään varten ilman lupaa, mutta kun asiaa ruvettiin ihmettelemään hakivat kunnalta toimenpidelupaa joka myönnettiin. Seuraavaksi haettiin taloyhtiön nimissä lupaa uudelle maalaiturille sillä perusteella että aallokko syö rantaa ja rannassa oleva kävelytie uhkaa sortua. Kunta myönsi täälekin toimanpideluvan. Se kustannetaan osittain yhtiövastikkeella. Mielestäni se rakennetaan suojaamaan em. venepaikkoja. Ranta on kaavoitettu virkistysalueeksi. Miten saisin rakennelmat pois rannasta
11.3.2010 klo 12:15
7ftwb8qm
Kunnan toimenpidelupapäätöksestä voi maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n mukaan valittaa viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija, sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa. Valitusoikeus on myös kunnalla ja sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Tämän lisäksi luonnollisesti edellytetään, että toimenpidelupapäätökset eivät ole lainvoimaisia. Kysymyksestä voisi aavistaa, että ainakin osa toimenpidelupapäätöksistä on lainvoimaisia, jolloin ne ovat lopullisia päätöksiä eikä niihin enää voida jälkikäteen puuttua. Vastaaja: Nordius/ Mari Karttunen-Sävelä asianajaja, varatuomari Asianajotoimisto Asmala Härmäläinen Santavuo Oy Yrjönkatu 15 A , 28100 Pori
11.3.2010 klo 12:15


















