Etsitään Suomen paras julkisivuremontti: Voittajalle 3 000 € palkinto
Ilmoita kohteesi mukaan ennen 31.8.

Onnistunut julkisivuremontti voi nostaa koko taloyhtiön arvoa ja viihtyisyyttä. Kuvituskuva Jarno Kylmänen.
Oletteko juuri saaneet taloyhtiön julkisivuremontin valmiiksi ja lopputulos ylitti kaikki odotukset? Nyt on aika nostaa se esiin! Julkisivuyhdistys JSY ry etsii jälleen esimerkillisesti toteutettuja julkisivuremontteja, jotka voivat innostaa ja rohkaista myös muita korjaamista suunnittelevia taloyhtiöitä. Kymmenettä kertaa järjestettävässä Julkisivuremontti-kilpailussa palkitaan kohde, jossa korjaus on onnistunut paitsi teknisesti ja esteettisesti, myös kestävästi ja hyvin valmistellusti. Palkintona on rahaa, arvostusta ja mahdollisuus toimia koko Suomen taloyhtiökentän inspiraationa.
Taloyhtiöille suunnattu Julkisivuremontti 2025 –kilpailu on käynnistynyt
Julkisivuyhdistys – JSY ry on käynnistänyt kymmenettä kertaa järjestettävän Julkisivuremontti-kilpailun. Kilpailussa haetaan taloyhtiöitä, joissa on tehty onnistunut ja laadukas julkisivuremontti ja joka kelpaisi esimerkiksi ja innostukseksi muille korjaamista vielä harkitseville taloyhtiöille.
Kilpailu on suunnattu asunto-osakeyhtiöille sekä pääosin asuinkäytössä oleville kiinteistöosakeyhtiöille.
Julkisivuremontti on voinut valmistua vuosina 2023 tai 2024 tai otetaan vastaan vuoden 2025 elokuun loppuun mennessä. Kilpailuun ei voi ehdottaa sellaista kohdetta, jolla on osallistuttu aikaisemmin Julkisivuremontti- kilpailuun (edellinen kilpailu vuonna 2023).
Palkittavaa valittaessa tuomaristo kiinnittää huomiota erityisesti korjauksen onnistuneisuuteen ja kestävän kehityksen periaatteiden huomioimiseen. Huomiota ei kiinnitetä pelkästään tekniikkaan tai arkkitehtuuriin, vaan valmisteluvaiheesta lopputuloksen onnistuneisuuteen saakka.
Miten päästään ehdokkaaksi?
Ehdotuksia voivat tehdä taloyhtiöt ja muut kiinteistönomistajat, isännöitsijät, suunnittelijat, urakoitsijat, materiaalitoimittajat.
Kilpailun säännöt ja ohjeet voi ladata TÄSTÄ linkistä: Kilpailuohje 2025
Pääset suoraan ilmoittautumis- ja tiedonkeruulomakkeeseen alla olevasta linkistä. Lomakkeen lopussa on valmiit linkit dropboxeihin kuva- ym. materiaalin toimittamiseksi.
Info
Ehdotukset pyydetään su 31.8.2025 mennessä
Palkintona on rahaa ja laatta muistona palkitsemisesta. Voittajat julkistetaan Kiinteistömessut 2025 -tapahtumassa 8.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Julkisivuyhdistys – JSY ry:n ja Asunto- ja kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry:n sekä Kiinteistömessut 2025 -tapahtuman kanssa. Suomen messusäätiö myöntää kilpailuun 3 000 euron palkintorahan.
Tuomaristo
Julkisivuyhdistyksen edustajina
– Stina Hyyrynen, JSY hallituksen puheenjohtaja, DI, kehityspäällikkö, A-Insinöörit Suunnittelu Oy
– Tomi Hautakangas, hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, ARK:sto Ky
– Maritta Koivisto, hallituksen jäsen päätoimittaja, arkkitehti SAFA, Rakennustuoteteollisuus RTT ry
– Inari Weijo, JSY varapuheenjohtaja, Korjausrakentamisen toimialapäällikkö, Ramboll Finland Oy
– Riina Takala-Karppanen, Julkisivuyhdistyksen viestintävastaava, freelancer-toimittaja
sekä
– Arto Krootila, DI, Consitor Oy, AKHA ry:n edustajana
– Eino Rantala, rakennusneuvos, Tkt, rakennuttajakonsultti, Ekosto Oy, AKHA ry:n edustajana
– Jari Virta, TkT, rakennustekninen kehityspäällikkö, Kiinteistöliitto Uusimaa
– Kristel Pynnönen Andersson, vanhempi lakiasiantuntija, Isännöintiliitto
Aikaisemmin palkittuja kohteita
Kilpailussa on palkittu menneinä vuosina hyvin laaja-alaisesti erilaisia ja eri aikakausien rakennusten julkisivutoteutuksia: jugend-tyylisiä, suojeltujen rakennusten säilyttäviä perinnekorjauksia; perinteisten lähiötalojen oman aikakautensa arkkitehtuuria vaalivia, mutta kuitenkin ulkonäköä uudistavia julkisivukorjauksia; alueensa maamerkkeinä toimivien kerrostalojen onnistuneita julkisivukorjauksia jne.
Viimeksi kilpailu toteutettiin vuonna 2023, jolloin ensimmäisen palkinnon sai helsinkiläisen Asunto Oy Euran perinnejulkisivukorjaus. Siinä julkisivu palautettiin ”moderneilla” korjausmenetelmillä ja materiaaleilla alkuperäiseen 1920-luvun arkkitehtuuriin, ilmeeseen ja tunnelmaan.
Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Silloin palkittiin turkulainen As Oy Raskintornit, jossa julkisivujen onnistuneen korjaamisen lisäksi palkittiin hankkeen aikainen asukasviestintä ja -toiminta.

Aiheeseen liittyvää

Voiko äänieristystä parantaa vanhoissa kerros- ja rivitaloissa?

Saako yhtiöjärjestystä muuttaa 3/4 osan enemmistöllä?

11 vinkkiä viihtyisän parvekkeen luomiseen

Suositut wc-mallit uudistuvat - näin asentajat ja kuluttajat hyötyvät

Autopaikkojen jako ja käyttäminen?
